Jakaako vai eikö jakaa somessa? – Videopodcast #4

Neljännen videopodcastin teemana on Harri Laihosen Twitterissä esiin nostama #somekysymys sekä aiheesta käydyt keskustelut Tampereen yliopistolla tällä viikolla järjestetyssä some-aamussa.

Teema täydentää myös aikaisempaa videopodcastia, jossa avattiin sisällöntuotantoa prosessina. Nimittäin samalla kun mietitään sitä, mikä on se keskeinen sanoma kohderyhmälle ja mitä kanavia pitkin sitä kannattaa viestiä – täytyy myös pohtia sitä mikä on kriittistä tietoa, mitä voi ylipäätään jakaa ja mitä ei kannata jakaa somessa.

Tutkijoiden kanssa keskusteluissa nousi esille ainakin kolme sellaista skenaariota, joissa on sellaista kriittistä tietoa, joka estää tai rajoittaa tutkimustiedon jakamista somessa.

Ensimmäinen skenaario liittyy jatkojulkaisemismahdollisuuksiin. Esimerkiksi konferenssijulkaisun jälkeen tutkijalla on useimmiten tavoitteena tehdä aiheesta julkaisu tieteelliseen aikakausilehtijulkaisuun tai journal-julkaisuun kuten yleensä arkikielessä puhutaan. Tällöin jos esimerkiksi tuotat sosiaalisen median sisältöä, blogeja, videoita, tms., tutkimuksen tuloksista tai niiden jatkoanalyysistä saatat syödä omat mahdollisuudet julkaista varsinainen jatkotutkimus, jolta edellytetään riittävää uutuutta. Tallaisessa skenaariossa voi kuitenkin pohtia, mikä osa tutkimuksesta on sellaista kriittistä tietoa, josta ei kannata viestiä ennen varsinaisen jatkojulkaisun hyväksyntää ja mikä osa tutkimuksesta tai siihen liittyen on sellaista, että siitä voi viestiä ja keskustella vaarantamatta omia jatkojulkaisumahdollisuuksia.

Toinen esille noussut skenaario liittyy tutkimuksen kaupallistamiseen ja patentointiin. Tutkimuksen tuloksia patentoitaessa tehdään sellaisia tarkistuksia, joilla varmistetaan patentoitavuus. On selvää, että jos asiasta keskustelee ennen aikoja sosiaalisessa mediassa ja tuottaa sellaisia sisältöjä jotka paljastavat liikaa, voi koko patentointiprosessi kariutua. Täytyy siis tunnistaa mikä on tuloksien kaupallistamisen tai patentoinnin näkökulmasta sellaista kriittistä tietoa mitä ei voi jakaa somessa. Luonnollisesti kaupallistamis- tai patentointiprosessin jälkeen tilanne on erilainen ja tällöin avautuu uusia mahdollisuuksia viestiä aiheesta somessa.

Kolmantena skenaariona nousi esille pölliminen. Entä jos joku pöllii mun tutkimusidean? Tähän skenaarioon on tutkijoilla monenlaisia näkemyksiä. Aihetta on sivunnut hyvin muun muassa Ilkka Olander omassa blogikirjoituksessaan ”Tutkija sosiaalisessa mediassa – verkkonäkyvyydellä on väliä”. Toisaalta on eläviä kokemuksia myös siitä, että jollain aloilla kopiointikulttuuri on huomattavasti yleisempää. Tällöin on olemassa todellinen riski, että jos omasta tutkimuksesta viestii varhaisessa vaiheessa, niin samasta aiheesta tullaan hyvin nopeasti julkaisemaan jossain tutkimus, joka voi viedä omalta tutkimukselta uutuuden ja pohjan.

Kaikenkaikkiaan kannattaa aina siis miettiä sisältöjen julkisuusaste tapauskohtaisesti. Vaikkakin olemme ehdottomasti vapaan ja avoimen tiedonjaon puolestapuhujia, on tietenkin tutkimusmaailmassa tilanteita, jossa vähintään julkaisuaikataulua täytyy pohtia sisältöjä jakaessa. Erityistapaukset poislukien lähes aina kuitenkin jossain vaiheessa tutkimuksen elinkaarta on itselle ja tutkimusryhmälle hyödyllistä, että tutkimuksesta ja siihen liittyvistä aiheista viestii runsaasti ja avoimesti; myös erityistapauksista voi viestiä avoimesti muotoilemalla sisällön sellaiseen formaattiin, joka ei paljasta kriittistä tietoa ennenaikaisesti, ja yksityiskohtaisesti tuloksistakin, kun esimerkiksi uutuden menetys tai patentointi ei enää ole ajankohtaista.

– Jari & Olli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *