Sometutkijalle.fi suosittelee: The Internet’s own boy

Jaamme Jarin kanssa aktiivisesti keskenämme hyviä sisältöjä ja sparraamme toisiamme tutustumaan uusiin itseä ja omia näkökulmia kehittäviin sisältöihin: dokkareihin, kirjoihin, artikkeleihin ja niin edelleen. Vuodelle 2016 mietimme Jarin kanssa uutena konseptina ryhtyä normaalin sisällön lisäksi jakamaan näitä suosituksia myös laajemmin koko Sometutkijalle.fi -yhteisölle. Tässäpä siis ensimmäinen.

Tällä kertaa suositus on dokumentaarinen elokuva. Muun muassa netflixistä löytyvässä ”The Internet’s Own Boy: The Story of Aaron Swartz” -elokuvassa kerrotaan lapsineron, Internet-vaikuttajan ja informaatioaktivisti Aaron Swartzin koskettava elämäntarina. Swartz oli myötävaikuttajana muun muassa RSS protokollan synnyssä, sekä mukana perustamassa Reddit-palvelua. Swartzin aktivismi kohdistui ajatukseen siitä, että kaikki tieto (ja tiede) tulisi olla avointa koko ihmiskunnalle. Hän vastusti jyrkästi (kuten itsekin) maksumuureja tieteen (ja julkisen tiedon) julkaisussa. Swartz oli muun muassa tempauksen takana, jossa maksullisia julkisia lakiasiakirjoja (joista maksun periminen ylipäänsä on hyvin epäoikeudenmukaista) ladattiin joukkoistetusti maksuttomista pisteistä, ja julkaistiin avoimesti ilmaiseksi erillisellä verkkosivulla.

Swartz pidätettiin, kun hän latasi koneellisesti massoittain tieteellisiä artikkeleita maksumuurin takaa yliopiston yhteydellä. Tästä seurasi usean vuoden uuvuttava lakitaistelu maksumuurin ylläpitäjiä kohtaan. Taistelu sai surullisen päätöksen, kun Swartz riisti oman henkensä vain 26-vuotiaana.

Leffa on hyvin vaikuttava kahdella eri tasolla. Swartzin ihmiskohtalo on äärimmäisen koskettava ja surullinen; mitä tästä lapsinerosta olisi tullut, jos häntä ei olisi riistetty maailmasta vain 26-vuotiaana. Toisaalta elokuva myös ajaa karulla tavalla kotiin todellisuuden jossa elämme: ihmiskuntaa kollektiivisesti hyödyttävää ja parantavaa tiedettä tehdään nykyään maksumuurien taakse, joilla tehtaillaan voittoa ei suinkaan tutkimuksen tukemiseen (josta tiukentuvassa taloustilanteessa olisi varmasti apua), vaan julkaisijan taskuun. Tieteelliseen metodiin myös olennaisena osana kuuluu kaiken tutkimuksen avoimuus KAIKELLE arvioinnille ja kritiikille, jotta mahdolliset virheet varmasti löydetään ja tulosta voidaan pitää luotettavana. Miten tämä toteutuu, jos vain maksumuurin poistosta maksaneilla on mahdollisuus tarkastella tiedettä? Melko herättävänä esimerkkinä tästä elokuvassa mainitaan nuori poika (ilmeinen lapsinero, kuten Swartzkin), joka myötävaikutti potentiaaliseen haimasyövän hoitomuodon keksimiseen tutustuttuaan Swartzin julkaisemiin JSTOR:in tieteellisiin artikkeleihin.

Elokuvalla oli oikeastaan sekä minuun, että Jariin melko syvällinen, ja vahva vaikutus. Katsoin itse ensin elokuvan. Heti leffan päätyttyä laitoin Jarille viestiä, että hänen on ehdottomasti katsottava tämä elokuva ja että tämä asia on meidänkin nostettava pöydälle. Jarinkin katsottua elokuvan, olimme kummatkin yhtä mieltä siitä, että tieteen avoimuus tulee ottaa vahvemmin Sometutkijalle.fi-sivuston ajamien agendojen listalle, koska asia on äärimmäisen tärkeä yhteiskunnan ja jopa ihmiskunnan kannalta.

Olisiko maailma parempi paikka, jos kaikki tiede olisi avoimesti ja helposti saatavilla, jotta onnekkaita sattumia voisi ilmaantua useamminkin? Sitä sietää miettiä.

Antoisaa elokuvahetkeä,

Olli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *